Mut mitä mulle meinaa au pairina oleminen, oonko mä lastenvahti, kotipiika, kokki, siivooja vai joka paikan höylä? Voisin veikata tota viimestä niin Jenkeissä ku täälläki mun päävastuu tottakai on lapset ja niiden saaminen kouluun, tarhaan ja milloin minnekki, mut kyl mä siivoon useimmiten aamun jäljet keittiöstä kun vanhin on menny kouluun ja vanhemmat painunu omille teilleen, teen eväät lapsille ym. jenkeissä tuli pyykättyä ja siivottua lasten huoneet, vaikka myöhemmin lapset kyl sai siivota omat huoneensa ku nuorimmastaki tuli vähän isompi :D Yllä oleva taitaa aikalailla olla lyhennelmä au pairin arjesta ja duuni kuvasta.
Tää duuni ei välttis oo ittessään mitenkään vaikeeta, mä tykkään lapsista ja vaikka jokainen on erilainen niin kyl siellä samantyyliset rattaat pyörii pääkopassa ja tiedän miten ne toimii minkäki ikäsenä, mulla on ollu nyt kaks kolme vuotiasta ja kaks viis vuotiasta host lasta ja varsinki noiden nuorimmaisten kohdalla huomaa paljon samoja piirteitä, A;han oli siis tosi ilkee mulle ku menin Jenkkeihin mut sillä oli vaan ikävä vanhaa au pairia ja kyl täällä M suusta tulee välillä kaikkee, mut hei se on kolme wee eikä meinaa siitä sanaakaan vaan tulee kymmenen kertaa päivässä halaamaan ja sanomaan et I like you, miten pieni ihanuus se onkaan! Mun jenkki lapset oli helpot, varsinki vanhimmat ja sit ku A tottu muhun niin se oli mun pikku enkeli ja sanoinki sitä mun angeliks (vaikka ne raivarit ja kakka episodit oli omaa luokkaansa) ja L oli L, ihana ku mikä ja ikinä se ei mun nimee oppinu sanoo mut peewee käy mulle hyvin edelleen <3
Niin muistoista takas asiaan, ei oo rankaa duunia sinänsä mut on tää psyykkisesti jollain tasolla raskasta, sä hoidat muiden muksuja ja oot niissä vastuussa, asut työsi kanssa samassa talossa ja mitä lapsiin tulee et ole koskaan vapaalla, vaikka kaiken mun kuuleman perusteella musta tuntuu et mun jenkkilapset oli ainoot jotka ymmärs mitä meinas et oon off.
Tässä duunissa täytyy joskus vaan niellä ja nauraa aamun sirkukselle ku ei voi olla varma onko tullu pienten apinoiden kokoukseen vai aamupalapöytään, välillä hermo kestää sitä viis minuuttia ja välillä koko aamun ja sit ku ei kestä niin lapset pääsee puhutteluun ja musta tulee kenraali ja ne on vasta armeijaan tulleita sotapoikia jotka pitää pistää kuriin ja sit sen jälkeen jos ei totella niin mennään jäähylle ja sen jälkeen viimestään on paras marssia tahdissa vaatteisiin ja kouluun.
Välillä mä rakastan mun työtä ja välillä mä kiroon sen syvimpään koloon ja mietin miks mä teen tätä, sillon ei naurata ku on 12h töissä mut sit naurattaa ku joku illan päätteeks joku kiittää et hoidit muksut, teit eväät, hait ne, teit läksyt, leikit, teit ruuan, ruokit ne, kylvetit ne ja kuuntelit itkut ja naurut eli perjaatteessa hoidit kaiken. Parastahan on se kun lapset halaa ja kertoo et oot niille perheenjäsen, sillon tulee olo et on tehny jotain oiken.
Lapset on ihania, mulla on ikävä mun jenkki muksuja joka päivä. Mun lontoo muksut on ihania ja tiedän et tulee ikävä joululomalla niiden juttuja. Mutta ne lapset joita mulla on eniten ikävä odottaa muo suomessa, nuorin just sano skypeen Elise täti ekaa kertaa ja tollanen pikku juttu saa sen ikävän kasvamaan vielä suuremmaks mut se tekee mulle onnellisen olon moneks päiväks, tätinä oleminen on parasta koska sä voit olla vaan täti ja tehdä kaiken silkasta ilosta koska sä tiedät et sä oot niille maailman paras täti ja et on kivaa ku mä tuun laittaan nukkumana ja luen iltasadun ja ja ja... no pian mä nään ne <3
Mut joo nyt on aika ruveta pukeen ja painella töihin, täs oli mun mietteitä au pairina olemisesta ja vähän lapsistaki. Onnea jos jaksoit lukee :)
Kiitän ja kumarran, seuraavaks varmaan kirjotan Suomesta ja toisen blogin puolelta :)
